En tiedä, mitä sanoisin.
Kun ensimmäisen kerran mieleeni juolahti alkaa julkaista omia tekstejäni internetissä, ei tällaisen blogin konsepti ollut vielä lainkaan yleinen tai tunnettu. Siitä on siis vierähtänyt jo jonkinmoinen tovi. Aikaa meni, ja yhtäkkiä huomasin yhden jos toisenkin tarjoilevan omia ajatuksiaan muiden luettaviksi. Siitä on ehkä puolisen vuotta, kun jälleen kerran niinsanotusti päätin, että minunkin pitäisi liittyä tähän joukkoon. Asia jäi, ei kovin yllättäen, hautumaan. Noin kuukausi sitten sain pienen viitseliäisyyden puuskan ja laitoin alulle tämän sivuston. Tekstejä ei vain edelleenkään kuulunut. Ei edes luonnoksia, ei parin rivin pituisia muistiinpanoja ruutupaperille, ei hyviä otsikkoehdotelmia, ei kerta kaikkiaan mitään konkreettista. Ideoita kyllä on ollut. Inspiraatio on iskenyt kauppareissulla, suihkussa, pikkutunneilla valojen jo sammuttua ja vastaavissa tilanteissa, ja joka kerta lopputulos on ollut sama: tämä on hyvä aihe, tästä minä kirjoitan – mutta en kuitenkaan juuri tällä hetkellä. Lopulta nämä hyvät ideat ovat kasautuneet muodostaen sellaisen ajatusten kaatopaikan, josta on vaikea enää tonkia esiin mitään käyttökelpoista. Jäljellä on ainoastaan koko laiskanpulskean prosessin liikkeellepaneva ajatus: jotain pitää kirjoittaa.
Tässä vaiheessa sopiikin siis kysyä, miksi ihmeessä. Sillä välillä kun minä olen jahkaillut, maailma on tarttunut toimeen, ja se on johtanut tilanteeseen, jossa en yllättyisi, vaikka saisin tietää alakerran tädin raapustavan verkkoon säännöllisiä koiranulkoiluttamisraportteja tai jotain muuta yhtä mielenkiinnotonta. Yhä useammat pitävät netissä omaa pientä ajatushautomoaan sillä seurauksella, että palvelimet täyttyvät makulatuurasta, joka ei kiinnosta ketään. Miksi siis vielä minunkin pitäisi liittyä tähän joukkoon, joka on entuudestaan jo aivan riittävän laaja? Tiedän muutamia, jotka saattaisivat hyvinkin leimata koko touhun pelkäksi muoti-ilmiön seuraamiseksi. Pelkkä kirjoittamisen tarve tarjoaisi ehkä jonkinlaisen alibin, mutta se on valitettavasti pitävyydessään samaa luokkaa kuin venäläiseltä ostoskanavalta tilattu ikkunantiiviste. Blogien maakuntasarja muodostuu juuri sellaisista kirjoituksista, jotka ovat olemassa ainoastaan siksi, että niiden kirjoittajalla on tarve kirjoittaa. Yksinään se on kovin vähän. Minun ongelmani on tällä hetkellä suuri riski päätyä tähän samaan haukotuttavien jaaritusten harmaaseen sarjaan. En pidä sitä kuitenkaan niin pahana asiana, ettenkö kokeilisi, mitä tapahtuu, kun tuo ajatuksiaan julki tässä muodossa.
