Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorski

Mielikuvat menneistä ajoista ovat aina jotenkin vääristyneitä tai värittyneitä. Omiin muistoihin liittyy aina joku tunnelataus – kaihoisaa nostalgisointia tai inhonväristyksiä, jotka aiheuttavat ”ei koskaan enää” -tyyppisiä lupauksia. Muistojen loppuessa kaivetaan dokumentit esiin. Vanhat lehtileikkeet kellastuvat, vinyylit rahisevat ja valokuvista vääristyvät värit. Naarmut ja värivirheet tuovat liittävät mielikuviin ajan patinan, joka erottaa menneet ajat omaksi, usvaiseksi todellisuudekseen, jossa mikään ei ole aivan samanlaista, kuin nykyään. Mitä vanhempia aikoja tarkastellaan, sitä erilaisemmassa todellisuudessa liikumme. Kun kuvittelee itsensä 1970-lukulaiseen maailmaan, on kaikkialla jotenkin punavihreää – aivan kuin niissä valokuvissa ja kaitafilmeissä, jotka kertovat tuosta ajasta. Kun mennään ajassa kauemmas, katoavat värit kokonaan. Jos seikkailee päiväunissaan 1900-luvun alun Helsingissä, ei osaa kuvitella maisemia väreissä. Ihmiset puhuvat hassun tehostetusti kuin entisajan näyttelijät ja kävelevät hupaisan nopeasti. Sellaisen kuvitteleminen nykyihmisen rinnalle on hankalaa, mielikuva tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin tavatessaan vanhan ihmisen, joka on elänyt jo tuolloin, hänen toimintansa sopii täysin nykymaailmaan. Puhe, liike ja olemus eivät ole samanlaisia kuin mielikuvien menneisyydessä. Ja sanoohan järkikin, että eivät ihmiset varmasti ole oikeasti olleet ennen kävelleet kaupungilla säntäillen kuin sähköjänislauma. Teknologiset oikut ovat vääristäneet ainoat käytettävissä olevat visuaaliset todisteet epäluotettaviksi. Kiistattomista faktoista huolimatta on vaikeaa mieltää, että mennyt maailma on sitä samaa todellisuutta, jossa elämme itsekin.

Jokin aika sitten hätkähdin. Selailin Wikipedian artikkelia Turkmenistanista, ja sen liitteenä oli selkeä värikuva pellolla istuvasta maalaismiehestä. Pikavilkaisun perusteella kuvassa ei ollut mitään erikoista. Siispä ilmoitettu kuvausvuosi, 1915, aiheutti epäilyksiä painovirheestä tai huonosta vitsistä. Etsin kuitenkin käsiini lisätietoja, jotka paljastuivat hämmentäviksi. Tieto oli oikea, kuvalla oli todellakin ikää lähes sata vuotta. Silti sitä oli vaikea uskoa. Yleensähän tuon ajan valokuvissa ihmiset poseeraavat luonnottomina ja vakavina, väreistä ei ole tietoakaan ja harmaasävytkin ovat alkaneet kadota. Värikuvat ovat yleensä vähintään puoli vuosisataa nuorempia, ja silloinkin huonommilla väreillä. Miten ihmeessä on mahdollista, että joku on onnistunut ottamaan Keisarillisen Venäjän periferiassa hienon ja selkeän värikuvan ensimmäisen maailmansodan aattona?

Kyseisestä ihmeestä vastasi Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorski. Kemiaa opiskellut valokuvaaja oli onnistunut kehittämään täysin poikkeuksellisen kuvaustekniikan. Mikä parasta, hänen aikomuksenaan oli käyttää sitä koululaisten opettamiseen. Käytännössä tämä johti siihen, että Prokudin-Gorski vietti kuusi vuotta valokuvaten laajan imperiumin kolkkia. Lopputulos on huikaiseva: 1 902 värivalokuvaa tsaarin valtakunnan viimeisiltä vuosilta. Mikä parasta, kaikki nämä valokuvat ovat nykyään nähtävissä internetissä – ja aivan ilmaiseksi. Uppoutuessani ensimmäistä kertaa näihin arkistoaarteisiin, olo oli hieman kuin Taru sormusten herrasta -elokuvia katsellessa. Koristeellisessa sinisessä juhlapuvussaan poseeraava Bukharan emiiri on suunnilleen yhtä kaukana nykyisen maailman menosta kuin tornissaan käsi palantirilla pönöttävä velho Saruman. Vastaavasti Pyhän Niluksen luostari näyttäytyy Prokudin-Gorskin valokuvaamana yhtä henkeäsalpaavan kauniina ja epätodellisena kuin elokuvien valkoisena hohtava Minas Tirithin kaupunki. Tsaarilliset maisemat ovat kuitenkin olleet täyttä todellisuutta, vaikka monet kokoelman valokuvista kelpaisivatkin mainiosti fantasiakirjallisuuden kuvitukseksi.

Suomalainen ei tunnetusti usko, ennen kuin näkee. Siispä sanon enää kolme sanaa: menkää ja katsokaa!


The Empire That Was Russia - valikoituja valokuvia kokoelmasta
Kaikki Prokudin-Gorskin valokuvat (hakukone, sivusto venäjäksi ja osittain englanniksi)
Wikipedian artikkeli (englanniksi)
Kokoelman haltijan, Yhdysvaltain kongressin kirjaston, sivu aiheesta