Won't Get Fooled Again

Juuri äskettäin, lounasaikaan, satuin liikuskelemaan kaupungilla. Allekirjoitettuani juuri työsopimuksen päätin, että olosuhteet sallivat ruokailun jossain muualla kuin kotona. Antauduin tajunnanvirran vietäväksi valitessani lounaspaikkaa, huonoin seurauksin. City-käytävässä törmäsin houkuttelevaan kylttiin: kiinalainen ravintola mainosti buffet-lounasta huokeaan kahdeksan euron hintaan, sisältäen useita lämpimiä ruokalajeja, virvokkeet ja kahvin. Ravintolassa näytti vielä olevan vilkastakin – sisään siis ja pötyä pöytään.
En voi käsittää, mikseivät hälytyskellot soineet silloin, kun niiden olisi pitänyt. Buffet-pöydät kun ovat lähes kaikkialla maailmassa samanlaisia; pahaa-aavistamaton asiakas houkutellaan ansaan lupaamalla hintaan nähden suuri valikoima. Toisin sanoen luvataan paljon hyvää halvalla – eli jotain sellaista, mitä ei ole olemassakaan. Konseptin suoltamissa lupauksissa on ilmaa suunnilleen yhtä paljon kuin TV-shopin mainoksissa. Muutamalla kympillä ei saa laitetta, joka suurentaa lihaksia katsoessasi sohvalla Kauniita ja rohkeita, eikä kahdeksalla eurolla pääse nauttimaan kiinalaisen keittiön parhaimmistosta. Tätä en kuitenkaan hötkyillessäni tajunnut, kuten varmasti olettekin jo arvanneet.
Sinisilmäinen visiittini päättyi kulinaristiseen pakkolaskuun, jonka suoritettuani saatoin vain ihailla kasvot mudassa henkilökunnan mielikuvituksen paraatimarssia. Tarjolla olleiden ruokalajien kuvaukset kun sisälsivät laatusanoja ja muita määritteitä, joita itse pöperöistä ei välttämättä osaisi kuvitella esiin edes vilkkain kolmevuotias. Ensimmäisenä maistamani ”naudanlihaa ja vihanneksia valkosipulikastikkeessa (tulinen)” sisälsi, myönnettäköön, kyllä mainittuja naudanlihaa ja vihanneksia, mutta valkosipulin annostelu sai pohtimaan, josko kokkiveistä heiluttaa vampyyrikunnan edustaja. Tulisuusvertailussa keitos veti vertoja lähinnä raa'alle pakastekalkkunalle. Vierestä löytynyt ”naudanlihaa ja kiinalaisia sieniä” antoi ensin aihetta epäilyksille maistuessaan täsmälleen samalta, mutta pitkällisten etsintöjen jälkeen onnistuin todella löytämään seasta puolikkaan siitakesienen – eri ruokalaji, selvähän se. Ja löytyipä valikoimasta se kaikkien suomalaisten kiinalaisravintoloiden suurin antikliimaksikin, nimittäin kanaa mustapippurikastikkeessa. No, se sentään maistui siltä, miltä sen odottaakin maistuvan, mutta valitettavasti tätä ei voi laskea positiivisten asioiden joukkoon. Yleisesti ottaen oli ihme, että joku tässä asetelmassa maistui edes joltain, sillä lähes kaikki muu oli ilmeisesti jätetty maustamatta kokonaan.
Vapaan markkinatalouden sananlasku kuitenkin sanoo, että ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Sanonnan perusteella hulluus on huolestuttavan yleistä, sillä asiakkaita riitti. Laaduttomaan lounasruokailuun sortuminen ei liene mielenvikaisuuden vakavimpia ilmentymiä, mutta pakko on silti todeta: älkää hyvät ihmiset. Tai kuten Jim Pembroke riimitteli: ”Don't get bitten by the hand that feeds you.”
Epämääräisiin houkutuksiin on inhottavan helppo haksahtaa. Ei auta kuin poistua nurkkaan häpeämään. Matkalla hymisen The Whota:

”I'll get on my knees and pray
We don't get fooled again”